Noora Laak | Vasemmisto, Helsinki

Kategoria: vaalikärjet

  • Hiilineutraali Helsinki – korjaamalla!

    Hiilineutraali Helsinki – korjaamalla!

    Rakennusten purkamisesta uuden rakentamisen tieltä on viime viikkoina uutisoitu taajaan. Erityisen kiinnostuksen kohteena on ollut Itä-Pasila, jossa on käynnissä sekä purkavan saneerauksen hankkeita että myös kiertotalouden periaatteita noudattava korjaushanke. Purkava saneeraus on kuitenkin ilmiönä huomattavasti Itä-Pasilaa laajempi: usein purkamisen kohteena on alle 40 vuotta vanha toimisto- tai teollisuusrakennus, nykyään mahdollisesti myös asuinkerrostalo, jonka tontti halutaan rakentaa tehokkaammin.

    Purkavaa saneerausta perustellaan usein liian korkeilla korjauskustannuksilla, vanhan rakennusrungon sopimattomuudella uuteen käyttöön tai mahdollisuudella rakentaa tontti aiempaa tehokkaammin, mikä on myös ilmastoystävällistä. Ja joskus näin onkin. Nykyrakentaminen on myös usein lämmitystä tarkastellen energiatehokkaampaa kuin vanha, mutta uudisrakentamisella aiheutetut päästöt, niin sanottu hiilipiikki, tulee kuoletettua energiansäästön kautta vasta vuosikymmenien päästä, mikä on päästötavoitteidemme näkökulmasta ongelmallista. Rakentamisen ilmastovaikutuksia on kuitenkin tarkasteltava kokonaisuutena ja pitkällä tähtäimellä.

    Rakentamisen päästöjen arviointiin vaikuttavat välillisesti myös energiantuotannon päästöt.
    Kuva: Ympäristöministeriö, 2020. Purkaa vai korjata, s. 33.

    Miksi purkaminen on esillä, miksi siitä on syytä kiinnostua? Lyhyesti sanottuna: nykymuotoinen rakentaminen on perustavanlaatuisessa ristiriidassa ilmastotavoitteiden kanssa. Rakentaminen kuluttaa Euroopassa enemmän raaka-aineita kuin mikään muu teollisuudenala ja tuottaa kaikista jätteistä lähes puolet. Globaali sementtiteollisuus aiheuttaa noin kahdeksan prosenttia koko maailman hiilidioksidipäästöistä. Ilmastotavoitteiden saavuttamiseksi meidän on parannettava juoksuamme olemassa olevien rakennusten korjaamisessa ja hyödyntämisessä purkamisen ja uuden rakentamisen sijaan. Matka hiilineutraaliuteen on vielä pitkä ja aikaa vähän.

    Ongelmaan on herätty niin EU:n, Suomen valtion kuin Helsingin kaupungin tasolla. Keskitytään kuntavaalien kunniaksi kahteen viimeksi mainittuun. Parhaillaan valmisteltavana olevassa Maankäyttö- ja rakennuslain uudistuksessa tullaan ohjaamaan rakennusalaa vähäpäästöisempään suuntaan esimerkiksi rakennuksen hiilijalanjäljen arvioinnilla ja todennäköisesti myös asettamalla rakentamisesta syntyville päästöille raja-arvoja. Rakennusala on selvästi ryhtynyt jo valmistautumaan uuden lain tavoitteisiin kehittämällä kiertotalouden käytäntöjä ja uusia vähäpäästöisiä toimintatapoja – ne eivät kuitenkaan ole vielä valtavirtaa.

    Helsinki on puolestaan ryhtynyt toteuttamaan Hiilineutraali Helsinki 2035 -toimenpideohjelmaa ja tuottanut Kierto- ja jakamistalouden tiekartan, jossa esitetään kunnianhimoisia toimenpiteitä myös asemakaavoituksen ja rakentamisen aloille. Tavoitteena on muiden muassa vaikuttaa olemassa olevien rakennusrunkojen ja -osien säilyttämiseen asemakaavamerkinnöillä, määräyksillä ja kannustimilla; ohjata asemakaavoituksessa vähähiiliseen rakentamiseen ja selvittää betonia korvaavien materiaalien käytön mahdollisuuksia kaupungin talonrakentamisessa.

    Lisäksi ympäristöministeriön kuluvana keväänä julkaiseman Purkaa vai korjata? -raportin mukaan “korjaaminen on purkavaa uudisrakentamista tehokkaampi keino välttää päästöjen syntymistä lähivuosikymmeninä, jotka ovat ratkaisevia ilmastonmuutoksen torjunnan ja siihen sopeutumisen näkökulmasta.”

    Meillä on siis tietoa ja tahtoa – vain toteutus puuttuu. Miksi purkuhankkeet Pasilassa ja muualla etenevät? Syitä on useita ja yritän esittää ne lyhyesti: 

    • Purkaminen on taloudellisesti kannattavaa 1: Tontin ja rakennusoikeuden saa todennäköisesti tehokkaimmin hyödynnettyä purkamalla vanhan ja rakentamalla uuden rakennuksen. Koska järjestelmämme ei vielä huomioi ilmastonäkökohtia, eli rokota purkamisesta mitenkään, on usein kannattavampaa rakentaa uutta kuin pyrkiä konvertoimaan vanha rakennusrunko uuteen käyttöön, johon sitä ei ole optimaalisesti suunniteltu. Vanhaa korjaamalla voi rahanarvoista rakennusoikeutta jäädä käyttämättä.
    • Purkaminen on taloudellisesti kannattavaa 2: Siinä missä korjaaminen vaatii paljon käsityötä, purkamisen ja uudisrakentamisen teolliset prosessit toimivat suhteellisen tehokkaasti. (tämä yhtälö on myös usein taustalla, kun kuntoraportin päälle todetaan, ettei rakennuksen korjaaminen “ole kannattavaa” – rakennus ei välttämättä ole huonokuntoinen, vaan ennakoitu korjaustyö on kallista) Lääkkeeksi tähän on esitetty verouudistusta, jossa hiilipäästöjä verotettaisiin raskaammin ja työtä puolestaan kevyemmin – tämä ei toki ole kuntatasolla ratkaistava asia.
    • Ilmastotavoitteet eivät korvaa rakentamisen rutiineja. Vaikka Helsinki on tuottanut kunnianhimoisia ohjelmia, ei niitä ole vielä viety osaksi kaupungin rakentamista ohjaavaa normistoa. Monet rakennushankkeet ovat voineet saada alkunsa vuosia sitten, kun ilmastotavoitteita vasta luonnosteltiin. Keskeistä olisikin pukea nyt Helsingin ilmastotavoitteet osaksi asemakaavoituksen, tontinluovutuksen ja rakennusluvituksen arkirutiineja, ohjeistuksia ja normeja.
    • Ohjaavaa lakia tai asetuksia ei vielä ole. Rakentamisen päästöjä ei vielä ole rajoitettu eikä sanktioita betonimyllyn pyörittämisestä jaeta. 

    Rakentamisen prosessit ovat pitkiä ja onkin tärkeää, että rakentamisen toimintaympäristö on ennakoitavissa ja pelisäännöt selvillä niin rakentajille kuin rahoittajillekin. Tällä en kuitenkaan tarkoita sitä, että ilmastotavoitteiden kanssa olisi edettävä hitaasti tai erityisen varovaisin askelin – päinvastoin: Rakentamisen ilmastovaikutusten arviointia ja minimointia on ajettava määrätietoisesti osaksi niin asemakaavoituksen, tontinluovutuksen kuin rakennusluvituksen prosesseja, jotta ne voidaan huomioida jo nyt aluillaan olevissa hankkeissa. Viivyttelemällä luomme vain pelikenttää uusille purkuhankkeille.

    Toimintatapojen ja lakien muuttamisen ohella kyseessä on suuri kulttuurin muutos, joka varmasti herättää myös kitkaa. Taloudellinen yhtälö asetetaan varmasti vielä monta kertaa vastakkain ilmastotavoitteiden tai päästölaskelmien kanssa. Itse kuitenkin ajattelen, että nyt tehtävät päästövähennykset ovat monin verroin taloudellisempia verrattuna ilmastonmuutoksen aiheutamaan vahinkoon tulevaisuudessa. Tätä velkaa ei ole enää syytä kasvattaa. Ensimmäinen konkreettinen askel on ottaa käyttöön Helsingissä jo valmisteilla oleva hiilijalanjäljen arviointimenetelmä, jonka avulla kaavoitushankkeiden ilmastovaikutuksia on mahdollista vertailla – ja ohjata kestävään suuntaan jo alkumetreiltä lähtien.

    Helsinki on vetovoimainen, kasvava kaupunki, mikä on ehdottomasti positiivinen asia. Kuitenkin niin pitkään, kun emme huomioi rakentamisen ilmastovaikutuksia, ennätyksellinen rakentamisen tahti tuottaa myös turhia, ennätyksellisiä päästöjä joka vuosi. Ensi vaalikaudella ilmastotavoitteista on tehtävä konkretiaa rakentamisenkin saralla.

    Lisää luettavaa:

    Hiilineutraali Helsinki -toimenpideohjelma

    https://www.hel.fi/static/liitteet/kaupunkiymparisto/julkaisut/julkaisut/HNH-2035-toimenpideohjelma.pdf

    Kiertotalouden tiekartta

    https://www.hel.fi/static/kanslia/Julkaisut/helsingin-kierto-ja-jakamistalouden-tiekartta.pdf

    Purkaa vai korjata? : Hiilijalanjälkivaikutukset, elinkaarikustannukset ja ohjauskeinot

    https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/handle/10024/162862

    Vähähiilisen rakentamisen tiekartta

    https://ym.fi/vahahiilisen-rakentamisen-tiekartta

    Kiertotalous vähähiilisyyden edistäjänä

    https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/handle/10024/162901

    Ylitalo, Silja. Korjaaminen kannattaa aina – Satu Huuhkan haastattelu. Arkkitehtiuutiset 3/21

    https://www.e-julkaisu.fi/SAFA/au_arkkitehtiuutiset/3-2021/mobile.html#pid=16

  • Tilaa kulttuurille!

    “Helsinki on omaleimainen ja kiinnostava kaupunki, jota tulisi kehittää sen omista lähtökohdista. Ilmiöt ja tapahtumat, joita tullaan katsomaan kauempaakin, syntyvät pitämällä huolta siitä, että kaupunkia rakennetaan pitkäjänteisesti – ja ensisijaisesti sen asukkaita varten.”

    Kulttuuripalvelut ja kaupunkikulttuuri syntyvät ensisijaisesti asukkaiden tarpeista, toiveista ja toiminnasta. Niillä on kuitenkin tehtävä myös kaupungin vetovoimatekijänä: kiinnostavat tapahtumat ja ilmiöt vetävät puoleensa niin uusia asukkaita, yrityksiä kuin turistejakin. Jotta kaupungin kulttuurielämä olisi kestävällä pohjalla, kehittämishankkeiden ja kulttuurisen pohjan tulee levätä vankoilla paikallisilla harteilla. Kulttuuria tulee tehdä ensisijaisesti kaupunkilaisia varten ja kaupunkilaisten voimin, jotta kaupunki kukoistaa. Näkyvimmät kulttuurihankkeet, joista näkyvimpänä Guggenheim, keskittyivät harmillisen voimakkaasti lyhyen aikajänteen taloudellisiin vaikutuksiin ja jättivät huomiotta vankan perustan, jonka pohjalle Helsingissä on mahdollista rakentaa aidosti kiinnostavaa kaupunkikulttuuria.

    Helsingin (kaupunki)kulttuurielämässä on tapahtunut valtavasti viime vuosina – ja tapahtuu edelleen: vanhat instituutiot, kuten Helsingin taidemuseo, nykyisin HAM, on  pessyt kasvonsa ja Amos Andersonin museo laajentaa parhaillaan tilojaan Lasipalatsiin ja sen alle. Kaupunkikulttuurin osalta kaupunkitilaa on otettu uusilla tavoilla käyttöön kaupunkilaisten itse organisoimissa tapahtumissa. Helsingin perinteisten korttelisaunojen lisäksi kaupungin rannoille on noussut uudenlaisia julkisia saunoja Löylystä Sompasaunaan. Erityisesti vahva suomalainen kansalaisyhteiskunta yhdistettynä uusiin toiminnan organisoinnin ja viestinnän mahdollisuuksiin on osoittautunut kaupunkikulttuurin voimanpesäksi, jonka vertaista maailmalla saa hakea. Vasta rakenteilla olevat uudet asuinalueet ovat mahdollistaneet monia uusia toiminnan muotoja, kun tilaa kokeiluille on kerrankin ollut. Helsinki kuitenkin muuttuu ja kasvaa jatkuvasti ja uudet alueet valmistuvat vähitellen. Helsinkiin tarvitaan niin väliaikaisia kuin pysyviäkin tiloja kaupunkilaisten omaehtoisen toiminnan mahdollistamiseksi.

    Kaikilla ei kuitenkaan ole samanlaisia lähtökohtia kasvaa kulttuurin kuluttajiksi tai sen tuottajiksi. Päiväkodeissa ja kouluissa toteutetuilla konserteilla tai museovierailuilla on tärkeä rooli kulttuurin saattamiseksi osaksi kaikkien helsinkiläisten elämää. Lisäksi laajojen ja riittävän huokeiden harrastusmahdollisuuksien kuten kuvataidekoulujen, musiikkiopistojen, bändi- ja työpajatoiminnan toimintaedellytykset tulee turvata ympäri kaupunkia. Usein suurimpana haasteena on sopivien tilojen löytyminen, johon voidaan vastata esimerkiksi koulujen iltakäyttöä tehostamalla.

    Kaupunkilaiset ansaitsevat kulttuurinsa ja kulttuuri ansaitsee tilansa!

  • Parempaa asumista Helsinkiin!

    On tuskin uutinen kenellekään, että Helsingissä on huutava pula kohtuuhintaisista vuokra-asunnoista.Vuokrat nousevat ansiokehitystä nopeammin koko kaupungin alueella, mutta ilmiön yllättävin piirre on se, että halvimpien asuinalueiden vuokrat ovat kohonneet suhteellisesti eniten. Kyse ei siis ole siitä, että kohoavan vuokratason voisi välttää muuttamalla “kauemmas keskustasta”. Erityisesti pienituloisille pian ainoa horisontissa siintävä vaihtoehto on muutto Helsingin rajojen ulkopuolelle.

    Vuokrien hintakehitys Helsingissä 2010-2016. Helsinki 4 -alue käsittää alueita Itä- ja Pohjois-Helsingissä. (Helsingin tila ja kehitys 2016)

    Pääkaupunkiseudun elinvoimaisuuden säilyttämiseksi – jo työvoiman saatavuudenkin vuoksi – asumiskustannusten tulisi pysyä kohtuullisella tasolla. Tarvitaan siis lisää kohtuuhintaisia vuokra-asuntoja Helsinkiin. Kaupunginvaltuusto on asettanut vuotuiseksi asuntotuotantotavoiteeksi 6 000 uutta asuntoa, joista neljäsosan tulisi olla ARA-tuettua vuokra-asuntotuotantoa. Viime vuonna kohtuuhintaisten vuokra-asuntojen tavoitteesta kuitenkin jäätiin reilusti, kun taas vapaarahoitteisten asuntojen (omistus- ja vuokra) osuus nousi 61 prosenttiin tavoitteen ollessa 45 prosenttia. Ryhtiliikettä tarvitaan paitsi tavoitteiden saavuttamisessa, myös riittävän kunnianhimiosten tavoitteiden asettamisessa

    Asuntotuotantotavoitetta tulisi Helsingissä kasvattaa 10 000 asuntoon ja niistä kolmasosan tulisi olla ARA-tuettuja vuokra-asuntoja. Opiskelija-asuntotuotanto on hyvä ja tehokas tapa tuottaa lisää kohtuuhintaisia asuinneliöitä ja niiden rakentaminen helpottaa tilannetta myös vapaarahoitteisilla vuokra-asuntomarkkinoilla.

    Usein asumiskustannusten nousuun tarjotaan lääkkeeksi rakentamista ohjaavien normien höllentämistä.  Se ei mielestäni ole hyvä ajatus, sillä rakennuskustannusten lasku tulee tuskin näkymään markkinoilla määräytyvissä kuluttajahinnoissa. Normien purkamisen kautta saadut kustannussäästöt valuisivat rakennuttajan katteisiin.

    Rakentamisen normeja itsessään voi olla tarpeellista tarkastella kriittisesti muista syistä: Esimerkiksi tilanteessa, jossa alle puolella helsinkiläisistä kotitalouksista on henkilöauto, ei parkkipaikkoja tarvitse rakentaa joka asuntoa varten. Normien tulee elää ajassa ja niiden ensisijainen tehtävä on asettaa asumisen minimitaso niin turvallisuuden, viihtyvyyden kuin terveellisyydenkin osalta.

    Pelkän asuntorakentamisen määrän kasvattamisen lisäksi Helsingissä tulisi kokeilla rohkeammin erityyppisiä asuinmuotoja ja kerrostalokonsepteja. Tämä on ollut viime vuosina mahdollista Kehittyvä kerrostalo -ohjelman puitteissa, mutta onnistuneista kokeiluista saadut opit tulisi myös saada kaikkien ulottuville. Kaupunki voisi myös itse olla aloitteellinen pilottihankkeiden toteuttaja erityisesti yhteiskuntaa laajemmin hyödyttävien konseptien, kuten vaikka yhteisöllisen senioriasumisen kohdalla. Yksityisten rakennuttajien kehitys- ja tutkimustyö siirtyy rakennettuihin asuntoihin hyvin hitaasti, sillä rakentamisen pääomaintensiivisyys kannustaa lähinnä riskien minimointiin ja totutuissa malleissa pysymiseen.

    Rakennetun ympäristön kehittäminen on kuitenkin koko yhteiskunnan ja kaikkien kaupunkilaisten etu, joten aktiivisen asuntopolitiikan ja kehitystyön tekemisen tulisi olla kaupungin toiminnan keskiössä. Asumisen korkea laatutaso ei tarkoita luksusmateriaaleja ja ylenpalttisia neliömääriä, vaan ihmisten erilaisia ja muuttuvia asumistarpeita mahdollisimman hyvin vastaavia asuntoja. Niitä Helsingissä tulee jatkossakin tuottaa.

    Tilastotiedot vuodelta 2016:
    Helsingin tila ja kehitys 2016
    http://www.hel.fi/hel2/tietokeskus/julkaisut/pdf/17_01_26_Helsingintilajakehitys2016.pdf