Kuka Noora?

Olen 39-vuotias arkkitehti: ammatillinen erityisosaamiseni kohdistuu kaupunkisuunnitteluun sekä kulttuuriympäristön arvoihin ja rakennussuojelukysymyksiin. Poliittisten ja järjestötehtävieni kautta olen päässyt pureutumaan myös muun muassa asuntopolitiikan ja sosiaalipolitiikan kysymyksiin.

Kuten suurin osa helsinkiläisistä, olen muuttanut tänne muualta: olen syntynyt Tampereella, kasvanut Vantaalla ja juurtunut Helsinkiin – erityisesti Kallion seudulle. Nykyisin asun mieheni ja poikani kanssa Alppiharjussa. Vapaa-ajallani harrastan jalkapalloa, järjestötoimintaa, Ajatuksia kaupungista -podcastin toimittamista ja kuntapolitiikkaa. Historia ja koirat ovat erityisen lähellä sydäntäni.

Työskentelen asemakaavoittajana Vantaan kaupungilla sekä kurssikohtaisesti tuntiopettajana Aalto-yliopiston arkkitehtuurin laitoksella. Aiemmin olen työskennellyt arkkitehtina yksityisellä sektorilla, opintoneuvojana yliopistolla, apukäsinä rakennustyömaalla ja myyjänä Hakaniemen hallissa.


Luottamustehtäviä


Helsingin kaupunki
2021 – Varavaltuutettu
2021 – Kaupunkiympäristölautakunnan varajäsen
2021 – Kaupunkiympäristölautakunnan rakennusten ja yleisten alueiden jaoston varapuheenjohtaja
2019-2021 Kaupunkiympäristölautakunnan jäsen
2019-2021 Kaupunkiympäristölautakunnan ympäristö- ja lupajaoston puheenjohtaja
2017-2019 Ami-säätiön hallituksen jäsen
2014-2017 Rakennuslautakunnan jäsen
2013-2014 Teknisen palvelun lautakunnan varajäsen

Ammatilliset järjestöt
2021-2022 Suomen Arkkitehtiliitto SAFA ry varapuheenjohtaja
2020 – Tekniikan akateemiset TEK ry valtuuston jäsen, hallituksen varajäsen
2019 – Suomen Arkkitehtiliitto liittovaltuuston jäsen

Vasemmisto
2018 – Malmin työväentalo Oy:n hallituksen jäsen
2014-2019 Kallion Vasemmiston puheenjohtaja
2014, 2018 Helsingin Vasemmistoliiton piirihallituksen jäsen
2013 – 2024 Kallion Vasemmiston johtokunnan jäsen

Asuminen
2018 – NAL Asunnot Oy hallituksen jäsen
2014-2016 Helsingin Opiskelija-asuntosäätiö HOASin valtuuskunnan puheenjohtaja


Lisäksi aiempia luottamustehtäviä partiossa ja opiskelijajärjestöissä, muiden muassa Suomen ylioppilaskuntien liitossa, Aalto-yliopiston ylioppilaskunnassa ja Arkkitehtikillassa.