Noora Laak | Vasemmisto, Helsinki

Tekijä: Noora Laak

  • Ehdolla eduskuntavaaleissa 2023

    ”There are decades where nothing happens; and there are weeks where decades happen” eli vapaasti suomennettuna, ”On vuosikymmeniä, jolloin ei tapahdu mitään, ja viikkoja, jolloin tapahtuu vuosikymmenien edestä”. Viimeiset kaksi vuotta olemme eläneet poikkeuksellista aikaa, jolloin kriisit ovat tuntuneet kasautuvan toistensa päälle. Vaikka kukin sukupolvi tuntee varmasti elävänsä omanlaisensa poikkeuksellisen epävarmuuden äärellä, viimeiset vuodet ovat olleet ainakin oman elinaikani yhteiskunnallisesti turbulenteinta aikaa. Tuntuu, että juuri nyt on tärkeää tehdä oikeita valintoja – sellaisia, jotka voivat määrittää tulevaisuuttamme pitkälle eteenpäin.

    Politiikkaan minut on vetänyt erityisesti ilmastokriisin hillitseminen ja reilun vihreän siirtymän rakentaminen. Ilmastokriisi ja luontokato eivät saa hautautua muiden ongelmiemme alle – muuten meillä ei ole sanottavaa perintöä luovutettavaksi tuleville sukupolville. Ukrainan sodan aiheuttama energiakriisi on nyt käännettävä mahdollisuudeksi ja tartuttava niihin mahdollisuuksiin, joita kestävien energiamuotojen aseman vahvistuminen meille tarjoaa. Mutta mikä vielä keskeisempää: meidän on pystyttävä muuttamaan suhtautumistamme luontoon ja sen monimuotoisuuteen – sen tulee olla kehys, johon toimintamme sovitamme. Tämä merkitsee hakkuiden merkittävää vähentämistä, maankäytön uudelleen arviointia ja esimerkiksi kaivostoiminnan edellytysten tarkkaa harkintaa.

    Kestävän tulevaisuuden turvaamiseksi hyvinvointivaltiomme perustuksia on vahvistettava. Matalista palkoista ja huonoista työoloista johtuva sosiaali- ja terveysalan kriisi on näyttänyt, miten herkkä yhteiskuntamme tasapaino on. Pohjoismainen hyvinvointimalli perustuu ennakointiin ja hyvinvoinnin edellytyksistä huolehtimiseen: avun saamiseen matalalla kynnyksellä, laadukkaaseen varhaiskasvatukseen, yhteiskunnan turvaverkkojen toimivuuteen ja laadukkaaseen, kaikkien saavutettavissa olevaan korkeakoulutukseen.

    Muun muassa näitä tavoitteita lähden edistämään kevään 2023 eduskuntavaaleissa. Tervetuloa mukaan kampanjaan rakentamaan Suomelle kestävää tulevaisuutta!

  • Kaikki mikä jäi vaalikoneissa sanomatta

    Kaikki mikä jäi vaalikoneissa sanomatta

    Vaalikoneet ovat tärkeä väline sopivan ehdokkaan löytämiseen monelle – minullekin – ja onkin ennakoitu, että näissä korona-ajan etävaaleissa vaalikoneet nousevat vielä aiempaa suurempaan rooliin. Parhaimmillaan vaalikoneet ovat hyvin laadittuja demokratian airuita ja niistä saa kohtuullisen hyvän kuvan itselleen sopivasta puolueesta ja ehdokkaista.

    Mutta antavatko vaalikoneet kunnan tehtävistä kattavan tai oikean kuvan? Jos kokonaiset politiikan osa-alueet jäävät koneissa käsittelemättä, onko vaalikoneen tulos hyvin perusteltu? Ehdokkaan ominaisuudessa vaalikoneita ahkerasti täyttäneenä väitän, että koneissa on sokeita pisteitä.

    Mikä vaalikoneissa jää käsittelemättä? Ilmastonmuutoksen torjunta ja siihen varautuminen sai vaalikoneissa hyvin vähän tilaa. Siinä missä edellisissä eduskuntavaaleissa oli jo ilmastovaalien tuntua, on ilmastokriisi (ja kuntien mittavat toimintamahdollisuudet!) jäänyt näissä vaaleissa ja vaalikoneissa paitsioon. Ilmastotekoja kuitenkin joudutaan ja päästään tekemään kunnissa tulevalla vaalikaudella ja niihin joudutaan myös investoimaan, joten teeman tipahtaminen pois vaalikoneista oli aika käsittämätöntä. Energiapolitiikka, rakentamisen aiheuttamat päästöt, kaupunkitulvien ehkäisy ja viherrakenteen merkitys olisivat ansainneet suuremman painoarvon.

    Toinen vaalikoneista poissaolollaan loistanut teema oli kulttuuri. Siitä huolimatta, että korona-aikana on keskusteltu valtavasti kulttuurin kaipuusta, kulttuurin ja tapahtuma-alan ahdingosta sekä miten ala voidaan saada jälleen jaloilleen. Vaikka asiaa ei aina tule ajatelleeksi, kulttuuritoimi käsittää kunnissa myös teatteria ja orkestereita arkisempia asioita kuten kirjastot, jotka ovat julkisista palveluista suosituimpia ja koko kaupungin olohuoneita. Kunnilla ja erityisesti Helsingillä on kulttuurikentän tukijana ja mahdollistajana tärkeä rooli, mutta henkisen pääoman merkityksen pohtiminen ei syystä tai toisesta saanut tilaa vaalikoneiden kysymyskokonaisuuksissa.

    Laatijan näkökulmasta vaalikoneen tehtävänä on varmaankin ensisijaisesti luoda eroja ehdokkaiden välille. Vaalikoneiden kysymyspatteristo sisältää kuitenkin myös arvovalintoja ja painotuksia – mitä kysytään ja mikä teema mahtuu mukaan. Näin ollen kysymykset luovat kuvaa kunnan keskeisimmistä ja tärkeimmistä tehtävistä, vaikka se ei olisi ollut koneen laatijan alkuperäinen tavoite. Kysymyksillä luodaan myös kuvaa yhteiskunnastamme laajemmin.

    Vaalikoneissa on tavattu mitata vastaajien asemoitumista liberaali-konservatiivi akselille jollakin vähemmistöjen oikeuksiin liittyvällä kysymyksellä. Harmillisesti se on useammissa viime vaaleissa koskenut samaa sukupuolta olevien parien adoptio-oikeutta, jonka mahdollistava laki tuli voimaan jo 2016. Ehkä sen sijaan, että kyseenalaistaisimme jo säädettyjä lakeja ja ihmisoikeuksia, vaalikoneissa voitaisiin kysyä ehdokkaiden kantaa johonkin ajankohtaisempaan, lähitulevaisuudessa päätettäväksi tulevaan kysymykseen.

    Suurempien vaalikoneiden ohella ehdokkaiden sähköpostiin on suorastaan satanut kutsuja täyttää järjestöjen vaalikoneita ja ehdokassitoumuksia. Niistä osa ei valitettavasti tavoittanut minua ajoissa, joten seuraa muutama nosto: Erinomaisina pidän muun muassa Trans ry:n ja Setan tavoitteita yhdenvertaisemman ja inklusiivisemman kunnan kehittämiseksi. Lisäksi Eläinpoliittiset kuntavoitteet kasvisruokailun edistämisestä ja kaavoitukseen osallistamisesta sekä Helsingin Polkupyöräilijöiden kuntavaaliteesit olivat hyvin laaditut ja konkreettiset.  Sitoudun tukemaan kaikkia edellä mainittuja tavoitteita kuntapoliittisessa työssäni jatkossakin. 

    Suurista vaalikoneista vastaukseni voi käydä katsomassa linkin takaa: Yleisradio, Sanoma, Iltalehti (ei suoraa linkkiä), Nuorten vaalikone, Helsingin Uutiset sekä Suomi 24. Vastaan tosi mielelläni jatkokysymyksiin – erityisesti niihin, joita vaalikoneet eivät keksineet esittää!

  • Keskusta kaikille!

    Keskusta kaikille!

    Helsingin ydinkeskustassa autoilusta käydyssä keskustelussa ei vaikuta lopulta olleen kyse autoilusta, vaan enemmänkin siitä, mitä autoilu monille kaupunkilaisille edustaa. Kun asian laita autoilun väitetystä vaikeutumisesta viimein tarkistettiin Helsingin kaupungilta, kävikin ilmi, että autopaikkoja oli tullut lisää ja henkilöautolla kulkeminen oli viime vuosina itse asiassa muuttunut hieman sujuvammaksi.

    Miksi suurella joukolla näyttää silti olevan mielikuva siitä, että autoilijoiden elämää vaikeutetaan? Helsinkiä suunniteltiin vuosikymmenet henkilöautoiluun perustuen. Henkilöauton asema oli hegemoninen ja sitä täydensivät joukkoliikenneratkaisut, mutta kävelyä ja pyöräilyä ei noteerattu kulkumuotoina ollenkaan. Osasyynä lienee se, että viimeksi mainittujen kulkumuotojen käyttäjistä suurin osa oli – ja on edelleen – naisia, joten joukkoliikenteen ja erityisesti pyöräilyn ja kävelyn edistäminen jäi lapsipuolen asemaan. Tämän epäsuhtaa pyritään nykyisin tuomaan esiin ja korjaamaan mm. feministisen kaupunkisuunnittelun keinoin.

    Autoilusta syntyi siis vuosien kuluessa kulttuurinen symboli: ajokortin hankkiminen tarkoitti askelta kohti itsenäistä, tai ainakin bussiaikatauluista riippumatonta, aikuisen ihmisen elämää, ja vielä muutama vuosi sitten eräs kuntapoliitikko luonnehti hyvän veronmaksajan kulkevan autolla. Autoilijan voi siis ajatella edustaneen pitkään eräänlaista keskimääräistä asukasta ja veronmaksajaa – joka toimi myös kaupunkisuunnittelun lähtökohtana. Jos tämän mielikuvan on sisäistänyt kovin vahvasti, voi tuntua kummalliselta, että keskustaa – tai kaupunkia ylipäätään – halutaan kehittää myös muita liikennemuotoja ja toimintoja ajatellen. 

    Tilanne on kuitenkin muuttunut, eikä autoilevan aikuisen hahmo ole enää yksin kaupunkisuunnittelun keskiössä. Häntä ei ole syrjäytetty, mutta rinnalle on nostettu muitakin hahmoja: kävelijät, pyöräilijät ja joukkoliikenteen käyttäjät. Nykyisin enää puolet helsinkiläisnuorista ajaa ajokortin, eikä perhe-elämänkään lähtövaatimus ole kaikkialla henkilöauto. Itse asiassa vain puolella helsinkiläisistä talouksista on auto. Rajalliselle katutilalle, erityisesti keskustassa, nähdään nyt paljon muutakin käyttöä kuin autojen liikenneväylät ja autojen säilytys. On havaittu, että maksukykyistä kansaa tulee keskustaan etupäässä muilla välineillä kuin omalla autolla. Ehkä autoilulle pyhitettyä tilaa olisi arvioitava uudestaan? Ainakin tutkimusten mukaan meidän olisi huomioitava muutkin kuin ratin takana istuvat kaupunkilaiset, jos haluamme kehittää keskustasta elinvoimaista ja viihtyisää ympäristöä.

    Kävelykeskustan kehittämisen onnistumisen mittarina ei ole se, kuinka tehokkaasti keskustan liikkeissä on mahdollista asioida, vaan sellaisen ympäristön luominen, johon ihmiset haluavat jäädä viihtymään sen sijaan, että kaasuttaisivat pois ostokset tehtyään. Toivoisin, että kävelykeskustaa kehitettäisiin kokonaisvaltaisella otteella sen sijaan, että pohdittaisiin muutoksia katu kerrallaan. Eikä ole mitään syytä, miksemme pohtisi samoja viihtyisyyden kysymyksiä myös Helsingin alakeskuksissa, asemien ympäristössä ja lähiöiden keskuspaikoilla.

    Tärkeänä suunnittelua kirittävänä kysymyksenä on myös pohdittava, kenelle keskustaa suunnitellaan ja kuinka eri ryhmät tuntisivat keskustan omakseen? Venla Berneliuksen ja Oskar Rönnbergin vastikään ilmestyneen artikkelin mukaan kaupunkitilan käyttö eriytyy: korkeakoulutetut kuluttavat keskustan katuja matalasti koulutettuja enemmän ja erot syntyvät jo nuoruudessa. Voisiko Oodin tyyppisistä menestyneistä avoimista matalan kynnyksen tiloista lainata työkaluja myös keskustan julkisten ulkotilojen suunnitteluun?

    Henkilöautoilulla on tulevaisuudessakin sijansa kaupungin kulkumuotojen joukossa, mutta sen asemaa on arvioitava osana kaupunkirakenteen ja liikkumisen kokonaisuutta. Toivon, että tulevalla kuntavaalikaudella pääsemme rakentamaan houkuttelevaa ja viihtyisää keskustaa, jonka kaikki helsinkiläiset voivat tuntea omakseen – kulkumuodosta riippumatta.

    Kuvituskuva: Unsplash / Tapio Haaja.

    Kirjoittaja on ajokortiton kuntavaaliehdokas, joka on varttunut lähijuna-aseman välittömässä läheisyydessä.